News
Tuote- ja myyntipäällikkö Jenni-Sofia Viitala: ”JTK Power on asiakaslähtöinen yritys, joka taitaa ongelmanratkaisun”
Rakennustekniikan insinöörillä on pitkä kokemus suunnittelusta
Viitala on koulutukseltaan rakennustekniikan insinööri ja hän on työskennellyt rakennussuunnittelijana Kannustalolla ja Simons Talolla, sekä toiminut pääsuunnittelijana pienemmissä rakennusprojekteissa. Monipuolisten työtehtävien ansiosta hän on saanut hyvän kokonaiskuvan rakennusalalta.
– Suunnittelu on pitkään ollut ensisijainen työni, mutta halusin laajentaa osaamistani. Minua houkutteli työskennellä lähempänä asiakkaita. Täällä JTK Powerilla monipuoliseen työkuvaani kuuluu sekä suunnittelua että käytännön töitä: sijoituskuvien tekemisestä aina tuotteen asentamiseen osallistumiseen paikan päällä asiakkaan luona, Viitala kertoo.
Viitala toteaa, että jakaa uuden työnantajansa kanssa samat arvot, mitä tulee asiakaspalveluun ja haluun löytää asiakkaalle optimaalisimmat ratkaisut.
– Arvostan yrityksen asiakaslähtöistä työtapaa ja sitä, että asiakastyytyväisyyttä arvostetaan niin vahvasti. Asiakkaan toiveiden huomioiminen suunnittelussa on minulle kaiken A ja O. Motivoidun asiakaspalautteesta ja siitä, kun näen konkreettiset tulokset omasta työstäni.
Laaja vastuualue sopii moniosaajalle
Viitalan asiantuntijuudesta ja suunnittelukokemuksesta on hyötyä niin JTK Powerille kuin asiakkaillekin.
– Kiitos suunnittelutaustani voin työskennellä sekä suunnittelun että myynnin parissa. Pystyn neuvomaan asiakkaita väestönsuojan rakennustekniseen puoleen liittyvissä asioissa.
Uudessa roolissaan Viitala vastaa kaikkien JTK Powerin väestönsuojiin liittyvien laitteiden, tarvikkeiden ja asiantuntijapalveluiden myynnistä ja asiakashallinnasta. Kokonaispalveluun kuuluu muutakin kuin tuotevalmistusta, Viitala painottaa.
– JTK Powerilla lähtökohta on aina asiakkaan toiveet ja tarpeet. Olemme projektissa mukana luotettavana yhteistyökumppanina, joka hoitaa kaiken alusta loppuun. Meille kokonaiskuva on tärkeä. Kyse ei ole vain yksittäisistä tuotteista, vaan asiakas saa koko projektitoimituksen räätälöitynä hänen tarpeidensa mukaan.
Viitala työskentelee enimmäkseen Suomen markkinoiden parissa, mutta yritys on alkanut laajenemaan myös Ruotsiin kasvaakseen isommaksi siellä.
– JTK Power on kasvuhaluinen yritys, joka toimii kansainvälisillä markkinoilla. Väestönsuojalaitteiden palvelu- ja tuotetarjontaa on viime vuosina laajennettu ja kysyntä kasvaa myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Tiiviin yhteistyön tuloksena on hyvä ongelmanratkaisukyky
Viitala tutustui JTK Poweriin jo vuonna 2014 tehdessään harjoittelujakson yrityksessä. Jo ennestään tutut kollegat tekivät työn aloittamisesta mukavaa.
– Meillä on rento ja kannustava työilmapiiri, jossa on helppoa pyytää apua, kun sitä tarvitsee. Työmotivaation kannalta se on tosi tärkeää.
Tiiviin yhteistyön ansiosta työkavereiden kanssa työpaikalla Viitala kokee, että tiedonkulku ja työ sujuu hyvin. Kun kehitys ja tuotanto ovat kaikki saman katon alla, saa tuotantoprosessissa olla mukana aina piirtopöydästä valmiiseen tuotteeseen asti.
– Tiivis yhteistyö helpottaa sekä kommunikaatiota että ongelmanratkaisua – kaikki tietävät, missä mennään ja kaikilla on sama päämäärä.
Alun perin Vaasasta kotoisin oleva Viitala asuu nyt Laihialla, jossa hänellä on parhaillaan oma rakennusprojekti. Juhannukseksi hänen on tarkoitus muuttaa puolisonsa kanssa itse suunniteltuun omakotitaloon. Vapaa-aikansa hän viettää kuntosalilla ja on myös aktiivisesti mukana Merenkurkun rakennusinsinöörien ja -arkkitehtien, RIA ry:n, hallituksessa.