Ajankohtaista

24.05.2022

JTK Powerin maine ja hyvä henki houkuttelivat Jussi Minnin projektitöistä tuotannon pariin

9S7A9929

Jussi Minni aloitti huhtikuun alussa JTK Powerin tuotantopäällikkönä. Ennen JTK Powerille siirtymistään Minni työskenteli ison energiateollisuusyhtiön palveluksessa ensin työnjohtajana moduulikoneistuksessa, sitten useamman vuoden projektipäällikkönä yrityksen tuotannonkehitysorganisaatiossa.

— Kaipasin uusia haasteita, mutta en etsinyt aktiivisesti uutta työpaikkaa. JTK Power oli ainut paikka, jonka maine vakuutti minut niin, että laitoin hakemuksen sisään. Koin, että projektitöistä eteenpäin siirtyminen oli seuraava askel urallani.

Minnin mukaan yksi projektitöiden ja tuotannon puolen suurimmista eroista on se, että projektitöissä ohjataan enemmän itse omaa työtä. Tuotannon puolella taas asiakkaat ohjaavat henkilöstön tekemistä ja työtä siten, että tuote saadaan toimitettua laadukkaasti ja ajallaan.

— Olen aina ollut enemmän tai vähemmän tekemisissä tuotannon kanssa, mutta nyt JTK Powerilla tuotannon ja muiden ihmisten parissa työskentely on päivittäistä. Tämä tuntuu enemmän omalta jutulta. Pienemmässä työyhteisössä henkikin on erilainen.

”Johtoportaan kanssa kommunikointi on luontevaa”

Minnin toimenkuvaan JTK Powerilla kuuluvat tuotannon toimintojen ohjaus sekä erilaiset esimies- ja työturvallisuustehtävät. Tehtävän menestyksekäs suorittaminen vaatii Minnin mukaan vastuunotto- ja päätöksentekokykyä, mutta myös rehellisyyttä ja avoimuutta.

— Jos esimerkiksi tuotannon tai aikataulujen kanssa tulee ongelmia, siitä on pystyttävä rehellisesti kommunikoimaan. JTK Powerilla johtoportaan kanssa kommunikointi on luontevaa.

Tervetullut olo jo haastattelussa

Minnin mukaan JTK Powerin henkilöstö on yritykselle tärkeä voimavara. Jokainen henkilöstön jäsen tekee kaikkensa yrityksen eteen. Vastavuoroisesti työyhteisössä näkyy ja kuuluu arvostus henkilöstöä kohtaan.

— Meillä on hyvät työsuhde-edut ja täällä oikeasti huomaa, että jokaista arvostetaan. Minulle tuli jo haastattelussa todella tervetullut olo. Se oli minulle iso asia ja yksi syy sille, että halusin tänne töihin.

Minnin alku JTK Powerilla on ollut lupaava. Hänen mukaansa työyhteisöllä ja työnkuvalla on kaikki edellytykset sille, että hän on tullut jäädäkseen.

— Jos viihdyn yhtä hyvin kuin tähän asti, uskon edessäni olevan vahva ura JTK Powerilla.

Jussin yhteystiedot:

9S7A0087 Edit
Jussi Minni
Tuotantopäällikkö